Kehityspoliittiselle toimikunnalle uusi pääsihteeri

26.9.2008

Tiedote 357/2008
26.9.2008

Kehityspoliittisen toimikunnan pääsihteeriksi on nimitetty valtiotieteiden maisteri Juha Vuorenkoski ajalle 1.9.2008-31.5.2011. Vuorenkoski on toiminut väliaikaisena pääsihteerinä tämän vuoden helmikuulta alkaen.

Kehityspoliittisen toimikunnan avustajana aloittaa 1. lokakuuta valtiotieteiden maisteri Anna-Stiina Lundqvist. Lundqvist työskentelee avustajana toimikunnan toimikauden loppuun 31.5.2011 asti. Lundqvist siirtyy toimikunnan avustajaksi kansanedustaja Heidi Hautalan avustajan tehtävistä.

Kehityspoliittinen toimikunta on valtioneuvoston 1.10.2007 asettama neuvoa-antava elin, jonka mandaattiin kuuluu eri politiikanalojen johdonmukaisuuden edistäminen maailmanlaajuisten kehitystavoitteiden kanssa. Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimii erityisasiantuntija Nina Suomalainen (kok.) Toimikuntaan kuuluu 21 jäsentä parlamentaarisista puolueista, etujärjestöistä, kansalaisjärjestöistä sekä tutkimuslaitoksista.

Lisätietoja: Nina Suomalainen, Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja, gsm 040 357 6241, Juha Vuorenkoski, Kehityspoliittisen toimikunnan vt. pääsihteeri, gsm 040 357 6269

Takaisin listaukseen