Kehitysyhteistyön leikkaus kohdistuu köyhimpiin – päästökauppatulot oikeaan osoitteeseen

22.3.2013

Kehityspoliittinen toimikunta
http://www.kehityspoliittinentoimikunta.fi

Tiedote 69/2013
22.3.2013

Hallitus leikkasi kehysriihessä kehitysyhteistyön määrärahoja 29 miljoonalla eurolla vuosittain 2015-2017. Vuoden 2015 määrärahaan on jo aiemmin tehty 30 miljoonan leikkaus, ja vuosien 2013-2014 rahat on jäädytetty viime vuoden tasolle.

Päätös ei vastaa hallitusohjelman tavoitetta varmistaa kehitysyhteistyössä tasainen määrärahakehitys, jonka puitteissa 0,7 prosentin taso bruttokansantulosta voidaan saavuttaa. Kehitysyh¬teistyö uhkaa nyt pudota alle 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta vuonna 2015. Samana vuonna Suomi ja muut EU-maat ovat luvanneet saavuttaa 0,7 prosentin tason. Sen lisäksi Suomi on sitoutunut YK:n ilmastoneuvotteluissa kasvattamaan ilmastorahoitustaan köyhille maille.

”Kehitysyhteistyön leikkaukset kohdistuvat maailman köyhimpiin ihmisiin, siksi ne eivät ole oikeutettuja. Samalla kärsivät Suomen kansainvälinen uskottavuus ja kyky vastata globaalin köyhyyden ja ilmastonmuutoksen haasteisiin”, toteaa KPT:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Jääskeläinen.

Jääskeläinen on kuitenkin tyytyväinen kehysriihen päätökseen ohjata kaikki päästöoikeuksien huutokaupasta kertyvät tulot kehitysyhteistyöhön ja kansainväliseen ilmastorahoitukseen sitä mukaa kuin niitä kertyy.

”Toimikunnassa eri puolueet ja järjestöt ovat yhdessä pitäneet tärkeänä, että tämä hallitusohjelman lupaus toteutetaan. Päästökauppatulojen epävarmuus on ongelma, mutta tässä tilanteessa ne ovat tärkeä lisärahoituksen lähde. Tulojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön on perusteltua myös siksi, että päästöjen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät eniten maailman köyhimmät ihmiset.”

Jääskeläinen muistuttaa myös, että monet muut maat ovat pitäneet Suomea paremmin kiinni kehitysyhteistyölupauksistaan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Tällä viikolla Ison-Britannian hallitus esitteli uuden budjettinsa, joka nostaa maan kehitysavun ensimmäisen kerran 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta tänä vuonna. Muut 0,7-tavoitteen ylittäneet maat ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat ja Luxemburg.

Lisätietoja: Jouko Jääskeläinen, KPT:n puheenjohtaja, kansanedustaja, puh. 050 512 0782, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi , Miia Toikka, KPT:n pääsihteeri, puh. 050 525 8649, etunimi.sukunimi@formin.fi

Kehityspoliittinen toimikunta (KPT) on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin, joka seuraa ja arvioi Suomen toimintaa kehitysmaiden tilanteeseen vaikuttavilla eri politiikkalohkoilla. Se arvioi myös kehitysyhteistyön laatua ja vaikuttavuutta sekä seuraa julkisten kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa. Toimikunta on parlamentaarisesti ja yhteiskunnallisesti edustava. www.kehityspoliittinentoimikunta.fi

Takaisin listaukseen