Kehitysyhteistyöhön kohdistuu paineita, jotka koskevat sekä rahoituksen määrää että kehitysyhteistyötä koskevien määritelmien venyttämistä ja laajentamista. Toimikunta keskittyy tässä lausunnossa ajankohtaisiin kehysriihen asioihin ja käsittelee tulevassa vuosiarviossaan, Suomen kehityspolitiikan tila 2010, laajemmin kehitysyhteistyön määritelmiä ja ajankohtaisia rahoituskysymyksiä. Esimerkiksi sotilaallisen kriisinhallinnan kohdalla on esitetty kehitysyhteistyönmääritelmien laajentamista, mihin toimikunnalla on ollut kielteinen kanta.
Kehitysyhteistyön määritelmien venyttäminen ja laajentaminen vaikuttaa siihen, mitkä ministeriöt hallinnoivat kehitysyhteistyövaroja. Toimikunta ei ota tässä lausunnossa kantaa hallinnointivastuun laajenemiseen, mutta korostaa ulkoasiainministeriön koordinoivaa roolia ja käsittelee tätä kysymystä vielä lähitulevaisuudessa. Toimikunta on laatinut erillisen lausunnon turvapaikanhakijoiden kulujen kehitysyhteistyökelpoisuudesta. Tässä lausunnossa ilmaistu ilmastorahoituskanta ei oletoimikunnan yksimielinen näkemys. Eriävät näkemykset on tuotu esiin lausunnon lopussa.
Kehysriihessä on asetettava uudet suuntaviivat kehitysyhteistyövarojen nostamiselle 0,7prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä.
Vuoden 2010 menoarviossa leikattiin merkittävästi kehitysyhteistyövarojen suunniteltua nousua. Kehitysyhteistyövarojen leikkaus johtui talouskriisin aiheuttamista menopaineista. Suomi on EUssa sitoutunut vuoden 2010 minimitavoitteeseen 0,51 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön. Bruttokansantulon laskun takia on leikkauksesta huolimatta odotettavaa, että Suomen kehitysyhteistyörahoituksen osuus nousee yli tavoitteen.
Vaikka Suomi saavuttaa EU:n vanhojen jäsenvaltioiden vuoden 2010 välitavoitteen 0,51 prosenttia bruttokansantulosta, niin vastuuta 0,7 prosentin saavuttamisesta ei voi jättää vain tulevien vuosien varaan, vaan rahoitusta tulee nostaa tasaisesti kohti luvattua tasoa. Poukkoileva rahoitus vaarantaa kehitysyhteistyön laadun. Vaikuttavan ja laadukkaan kehitysyhteistyön edellytyksenä on ennakoiva japitkäjänteinen toiminta. Talouskriisin myötä kehitysmaiden tarpeet ovat entisestään korostuneet ja on tärkeää, että maille annettu tuki on paitsi riittävää myös ennustettavaa.
Hallituksen tulee tehdä uusi suunnitelma ja tulevassa kehyspäätöksessään varautua kehitysyhteistyön rahoituksen nostoon sekä rahamäärällisesti että suhteessa bruttokansantuloon. Vaikka vuosien 2012–2015 kehitysyhteistyön varoista päättää seuraava eduskunta, on istuvan hallituksen taattava, että vuoden 2011 kehitysyhteistyörahoituksen taso tukee realistisesti 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamista vuonna 2015.
Toukokuussa 2009 hyväksytyissä Euroopan neuvoston päätelmissä kehitysmaiden tukemisesta talouskriisissä kehotetaan jäsenmaita laatimaan aikataulu rahoituslupausten toimeenpanemiseksi. Suomen kehitysyhteistyölupausten uskottavuuden kannalta on erityisen tärkeää, että 0,7 prosentin tavoitteen toteuttamiselle laaditaan vakuuttava suunnitelma, joka huomioi sekä bruttokansantulon kasvun että inflaation vaikutuksen euromääräisinä tehtyihin kehyksiin.
Ilmastorahoitus
Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyörahoituksen 0,7 prosenttiinbruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Ilmastorahoitus ei ole osa tätä velvoitetta.Suomen antaman lyhyen aikavälin rahoituslupauksen 110 miljoonasta eurosta sekä tulevan pitkän aikavälin rahoituslupauksen tulee olla uutta ja lisää suhteessa siihenvaltioneuvoston kehitysyhteistyömäärärahojen kasvukäyrään, joka saavuttaa 0,7prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2015. Ilmastorahoituksen ei tule olla poisköyhyyden vähentämiseen suunnatuista kehitysyhteistyövaroista.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen sitoumuksessa luvattiin teollisuusmaiden rahoittavan kehitysmaiden ilmastotoimia lyhyellä aikavälillä 30 miljardilla dollarilla. Euroopan unioni on luvannut rahoitusta yhteensä 7,2 miljardia euroa vuosina 2010–2012. Suomen osuus tästä on 110 miljoonaa euroa. Pidemmällä aikavälillä vuoteen 2020 mennessä teollisuusmaat mobilisoivat yksityistä ja julkista rahoitusta kehitysmaille 100 miljardilla dollarilla vuosittain. Kööpenhaminan loppuasiakirjan mukaisesti tämän tulee olla uutta ja lisäistä rahoitusta.
Näiden lupausten yksi haaste on tulkinta siitä, miten ilmastorahoitus suhteutuu kehitysyhteistyön rahoitukseen. On selvää, että ainakin osa ilmastorahoituksesta on olemassa olevien kriteerien puitteissa tulkittavissa kehitysyhteistyöksi. Kehitysyhteistyörahoituksen tavoite on kuitenkin köyhyyden vähentäminen ja 0,7 prosentin velvoitetta asetettaessa vuonna 1970 ei otettu huomioon ilmastonmuutoksen hillitsemisen eikä siihen sopeutumisen haasteita. Siksi lähivuosina annettavan ilmastorahoituksen tulee olla lisäistä kehitysyhteistyön rahoitukselle.
Ilmastonmuutoksen vaikutusten myötä kehitysyhteistyössä on ollut pakko huomioida ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja varautuminen sekä vaihtoehtoiset energiamuodot. Näin kuuluukin tehdä, mutta tätä ei pidä sekoittaa nyt YK:n ilmastoneuvotteluissa sovittaviin tukiin, jotka ovat rahallisesti huomattavasti suurempia kuin tähän asti annettu ilmastorahoitus.
On useita perusteluja sille, että ilmastorahoitusta ei lasketa osaksi 0,7 prosentin tavoitetta. Ilmastorahoituksessa on kyse kehittyneiden maiden kahden viimeisen vuosisadan päästöjen ja niiden seurausten edellyttämästä takaisinmaksusta (polluter pays principle). Teollisuusmaat ovat käyttäneet ilmakehää oman taloudellisen hyvinvointinsa luomiseen enemmän kuin niille kuuluisi ja niin paljon, että kehitysmaille ei ole tilaa kehittyä hiili-intensiivisesti, vaikka se on kuitenkin toistaiseksi parhaiten tunnettu ja edullinen kehityspolku. Kehitysmahdollisuuksien heikentymisen lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät eniten köyhät ja heikoimmassa asemassa olevat ihmiset, vaikka he ovat vähiten vastuussa ongelman aiheuttamisesta.
On esitetty arvioita, että ilmastorahoituksen laskeminen osaksi 0,7 prosentin tavoitetta muuttaisi kehitysavun jakautumista sekä maantieteellisesti että eri sektoreille. Kehitysavun kääntäminen ilmastonmuutoksen sopeutumistarpeisiin vähentäisi terveys-, koulutus- ja kaupankäyntikyvyn tukemiseen suunnattua apua. Toisaalta apu vesisektorille nousisi. Maantieteellisesti resurssejasuunnattaisiin nykyistä enemmän Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Lähi-itään vähentäen Afrikan saamaa apua.
Ilmastorahoituksen laskeminen osaksi 0,7 prosentin tavoitetta mahdollistaa ja myös houkuttelee kehittyneitä maita toteuttamaan hillitsemistoimia Kiinan kaltaisissa kehittyneimmissä kehitysmaissa, joissa hillitsemismahdollisuudet ovat suuret. Tuen kohdistaminen kehittyneimpiin kehitysmaihin vähentäisi samalla kuitenkin köyhimpien ja haavoittuvimpien maiden saamaa tukea.
Ilmastorahoituksen määritteleminen lisäisenä ja uutena suhteessa kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseen helpottaisi myös rahoituksen seurantaa. Käytännössä ilmastonmuutos- ja kehitystoimien suunnittelu ja toteutus on kuitenkin järkevä yhdistää. Myös ilmastorahoituksen suunnittelussa ja koordinaatiossa voidaan hyödyntää kehitysyhteistyökokemuksia noudattamalla kehitysyhteistyössä hyväksi havaittuja periaatteita, kuten kehitysmaan omistajuus, tuen pirstaleisuuden vähentäminen, koordinaatio ja harmonisaatio, kansalaisyhteiskunnan osallistuminen sekä tuen ennakoitavuus.
Kehysriihessä tulee varautua siihen, että vuosina 2011 ja 2012 annettava lyhyen aikavälin ilmastorahoitus ei ole osa niitä varoja, joiden avulla Suomen kehitysyhteistyörahoitus nousee vuonna 2015 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Myös vuotta 2010 koskevassa lisätalousarviossa tulee lisätä uutta ilmastorahoitusta. Selkeyden vuoksi olisi hyödyllistä, että ilmastorahoitus erotetaan omaksi momentikseen valtion menoarviossa.
Yllä esitetty kanta ilmastorahoituksesta ei ole toimikunnan yksimielinen kanta. Eriävän näkemyksen ovat esittäneet Nina Suomalainen (toimikunnan puheenjohtaja, kok.), Jussi Salonranta (kok.), Vaili Jämsä-Uusitalo (peruss.), Satu Vasamo (Elinkeinoelämän keskusliitto) ja Thomas Palmgren (Suomen Yrittäjät). Eriävä kanta on seuraava:
Suomen kehitysavusta vuonna 2007 noin 27 miljoonaa euroa on laskettu olevan ilmastorahoitusta. Nyt luvatusta 110 miljoonan euron ilmastorahoituksesta merkittävä osa tulee olemaan kehitysavun kriteerien mukaista ja niitä voidaan osin sijoittaa 0,7 prosentin tavoitteeseen. Tällaista suunniteltuakäyttöä varoille on esim. rahoitus Global Environment Facilitylle (GEF), kehitysmaiden sopeutumistoimiin ja kansalaisjärjestöjen ilmastonmuutohankkeille.
Uuden ilmastorahoituksen laskeminen lähtökohtaisesti täysin 0,7 prosentin tavoitteen ulkopuolelle, kuten nyt on esitetty, tuo ongelmia: ollaan luomassa rinnakkaiskriteeristöä, jolloin olisi yhtäältä ODA-kelpoinen ilmastorahoitus ja toisaalta ODAn ulkopuolelle jätettävä ilmastonrahoitus, joka käytännössä kuitenkin käytetään samoihin tarkoituksiin ja toimiin kuin edellinenkin. Vaarana on, että ODA-käsitteistö ja etenkin 0,7 prosentin tavoite menettää uskottavuutensa. Lisäksi hämärretään entisestään kehitysyhteistyörahoituksen mittaamista ja vertailua maiden välillä.
Tästä syystä esitämme eriävän mielipiteen Kehityspoliittisessa toimikunnassa muodostettuun kantaan, jonka mukaan kyseiset ilmastonmuutokseen suunnatut uudet varat tulisi Suomessa automaattisesti laskea nk. 0,7 prosentin tavoitteen ulkopuolelle. Sen sijaan EU:n tai laajemmin OECD:n piirissä valtioiden välillä tulisi etsiä yhteisymmärrys siitä, millä kriteeristöllä ilmastorahoituksen toimia ja saavutuksia mitataan, jotta tulosten seuraamista ja raportointia voidaan vertailla eri maiden välillä. Suomen tulee aktiivisesti edistää yhteisten mallien luomista ja hyväksyntää sekä EU:n että OECD:n piirissä.
—————————————-
Kehityspoliittinen toimikunta on valtioneuvoston 1.10.2007 asettama neuvoa-antava elin. Se seuraa ja arvioi toimintaa kehitysmaiden tilanteeseen vaikuttavilla eri politiikkalohkoilla ja näillä tehtäviä keskeisiäpäätöksiä. Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimii Nina Suomalainen (kok.) ja siihen kuuluu 21 jäsentä. Jäsenet edustavat poliittisia puolueita, etujärjestöjä, kansalaisjärjestöjä sekä tutkimusmaailmaa.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Nina Suomalainen, gsm 050 563 7550.
Pääsihteeri Juha Vuorenkoski, gsm 040 357 6269