Tämän Kehityspolittiisen toimikunnan (KPT) toimeksiannosta tehdyn selvitystyön tavoitteena on tarkastella digitalisaatioon liittyviä kehityspoliittisia kysymyksiä. Raportissa digitalisaatioteemaa käsitellään erityisesti oppimiseen ja työhön liittyvien Suomen kehityspolitiikan tavoitteiden kannalta. Erityishuomio on ”ketään ei jätetä”-periaatteessa ja tasa-arvonäkökulmassa.
Raportti on ensisijaisesti kehitysyhteistyön toimijoille ja siitä päättäville ja valmisteleville tahoille suunnattu vaikuttamistyöhön soveltuva raportti, joka sisältää johtopäätökset ja suositukset mahdollisiksi toimenpiteiksi.
Raportissa käsitellään digitalisaatioon liittyviä mahdollisuuksia, haasteita ja uhkia sekä tarkastellaan digitalisaatioon liittyviä yleisiä kansainvälisiä kehityspoliittisia periaatteita. Digitalisaatiota tarkastellaan nimenomaan työelämän murroksen ja oppimisen näkökulmasta etenkin haavoittuvissa ryhmissä ja eritoten hauraissa ja vähemmän kehittyneissä maissa.
Samalla kun digitalisaatio tarjoaa valtavia mahdollisuuksia, on digikuilu esimerkiksi koronapandemian vuoksi edelleen voimakkaassa kasvussa. Edelleen lähes puolet maailman väestöstä elää internetin ulkopuolella. Digitalisaatioon liittyy myös monia muita huolia, kuten disinformaatio, valvonnan lisääntyminen ja sananvapauden tukahduttaminen sekä sukupuolten tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin
liittyvät haasteet.
Viimeaikaisesta kehityksestä on nähtävissä, että digikuilu maiden välillä ja sisällä
syvenee entisestään. Monet vähiten kehittyneet maat eivät ole vielä hyödyntäneet täysimääräisesti aiempaa teknistä kehitystä, puhumattakaan hyppäämisestä digitaalisen kehityksen seuraaviin vaiheisiin. Digitaaliset työkalut ja teknologiat tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia sekä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja suojelemiseen. Teknologia voi parhaimmillaan merkittävästi auttaa kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa ja ihmisoikeuksien toteutumisessa kaikkialla maailmassa.